Ensimmäinen postaus.

Moikka kaikki! En ole ennen kirjoittanut blogia mistään, mutta päätin aloittaa blogin pitämisen hyvin olennaisesta aiheesta tällä hetkellä. Suomessa on paljon epäkohtia joista on mediassa muunmoassa keskusteltu tosi paljon, mutta kukaan ei tunnu välittävän ns suomen isoimmista herroista miten kaikki oikeasti vaikuttaa normaali ihmisen elämään. Suomessa kärsii tällä hetkellä kaikista eniten vanhukset, opiskelijat, työttömät, vähätuloiset, yksinhuoltajat, suuret lapsi perheet ja nuoret ihmiset. Leikkauksia tehdään koko ajan ja kansanedustajien palkkoja nostetaan yms. Tulen blogissani avaamaan yksitellen Suomen epäkohtia ja kirjoittamaan niistä omia mielipiteitä ja kokemuksia. Tässä ensimmäinen postaus.

Hyvää yötä kaikille! 🙂